Tencel on selluloosapohjainen muuntokuitu, jonka raaka-aineena käytetään eukalyptuspuuta. Tencel on ekologinen vaihtoehto vaatteiden materiaaliksi.
Paperi on yleinen kulutustavara, joka valmistetaan puumassasta. Paperia käytetään mm. kirjoihin, sanomalehtiin, aikakauslehtiin ja seteleihin.
Haapahakkeesta ja biohajoavasta muovista valmistettu Woodcast-kipsi korvaa vanhat kipsausmeteriaalit. Kipsiä ei tarvitse poistaa röntgenkuvauksen ajaksi ja se voidaan hävittää bio- tai energiajätteenä.
Puukuidusta valmistetut kartonkipakkaukset voidaan kierrättää ja käyttää uusien tuotteiden raaka-aineena.
Ksylitolin raaka-ainetta saadaan muun muassa koivuista. Teollisesti ksylitolia valmistetaan koivun hemiselluloosasta.
Näiden Suomessa kehitettyjen kartonkikuppien erikoisuus on, että ne kestävät kuumaa kahvia ja rasvaa, mutta ovat kokonaan muovittomia ja biohajoavia. Kupin voi kierrättää.
Komposiitilla tarkoitetaan kahden tai useamman materiaalin yhdistelmää, jossa materiaalit eivät ole sulautuneet tai liuenneet toisiinsa. Puukuitukomposiiteissa ainakin toinen materiaali on puuta.
Kuusenkerkkäjuoma valmistetaan kuusen nuorista versoista. Kerkkiä voi myös käyttää sellaisenaan ruokien ja salaattien maustamiseen.
Leivinpaperi on luontaisesti rasvatiivis ja lämmönsietokykyinen paperi sekä se kestää uunissa noin 250 asteeseen asti. Se valmistetaan puhtaasta selluloosasta ja sen jälkikäsittelyn ansiosta siinä on molemmin puolin tarttumaton pinta.
Vaihtoehtona alumiinia ja muovia sisältäville kertakäyttövuoille on kehitetty leivinpaperilla laminoitu kartonkinen kertakäyttövuoka, joka on valmistettu täysin uusiutuvasta puuraaka-aineesta ja siksi se onkin täysin biohajoava.
Suodatinpussi patentoitiin 20. kesäkuuta 1908.
Suodatinpussi on valmistettu paperista ja käytön jälkeen sen voi kierrättää biojätteenä.
Puutuote toimii hiilivarastona. Hiili pysyy varastoituneena puutuotteisiin niiden koko elinkaaren. Hiili vapautuu kun puutuote käytetään energian tuotannossa tai lahoaa.
Selluloosaa käytetään elintarviketeollisuudessa erilaisina täyte- ja lisäaineina. E460, E461, E463, E464, E465, E466, E467, E468, E469 ovat kaikki puupohjaisia täyte-, emulgointi-, stabilointi-, sakeuttamis- tai hyytelöimisaineita.
Viskoosi on selluloosasta valmistettava muuntokuitu, jota käytetään vaatteiden valmistukseen.
Lääketeollisuus käyttää puusta saatavia yhdisteitä. Esimerkiksi koivusta saatava betuliini alentaa kolesterolia ja kuusesta saatava HMR-ligaani ehkäisee syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja.
Useat kosmetiikkatuotteet sisältävät puusta saatuja materiaaleja. Metsäteollisuuden sivutuotteesta koivukuoresta saatavilla raaka-aineilla pystytään korvaamaan nykyisiä materiaaleja resursseja säästäen.
Jokainen suomalainen käyttää pehmopapereita vuodessa reilut 17 kg. Tärkeimpiä tuotteita ovat WC- ja talouspaperit. Pehmopapereiden valmistukseen käytetään sekä ensi- että kierrätyskuitua.
Kynsilakkojen rakenne saadaan aikaan liukosellusta valmistetulla asetaatilla. Samaa asetaattia voidaan käyttää esim. hoitoaineissa, muotovaahdoissa ja hammastahnoissa.
Puusta valmistetaan kestäviä koruja ja asusteita. Nämä koivusta tehdyt korvakorut on valmistettu Suomessa huonekalutehtaan hukkamateriaaleista.
Nämä suomalaisen yrityksen kosmetiikkapakkaukset on tehty suomalaisesta männystä. Prosessissa ei ole käytetty kemikaaleja, sillä puu on luonnostaan antibakteerinen.
FibDex® on Suomessa kehitetty ensimmäinen puupohjaiseen nanoselluloosaan pohjautuva haavasidos. Nanoselluloosa on osoittautunut yhteensopivaksi ihmisen solujen ja kudoksen kanssa.
Tuotetta käytetään sairaaloissa ja klinikoilla.
Tämä henkari on valmistettu biokomposiitista. Biokomposiitti on monipuolinen ja kestävä materiaali, jota voi hyödyntää monenlaisissa käyttöesineissä.
Luonnon raaka-aineista valmistettu ihon öljypuhdistuskakku on pakattu biohajoavaan suojakerroskartonkiin, joka paitsi suojaa tuotetta, pitää myös sen sisältämät öljyt pakkauksen sisällä. Pakkauksessa ei ole käytetty lainkaan liimaa.
Tämän Suomessa valmistetun jakkaran istuinosa on tehty koivuvanerista. Koivuvaneri on hyvä sisustusmateriaali, sillä se kestää hyvin kulutusta. Puu on luonnonmateriaalina aina uniikkia.
Puusta syntyy kestäviä ja yksilöllisiä kalusteita. Tämä suomalainen säilytinkaluste on valmistettu suomalaisesta kuusesta tehdystä viilupuulevystä. Puutuote toimii myös hiilivarastona.
Biomuovi on muovi, joka koostuu kokonaan tai osittain uusiutuvista luonnon raaka-aineista. Osa biomuoveista on myös biohajoavia.
Tämän iPad-kotelon kangas on osittain valmistettu sanomalehdestä! Ioncell on Suomessa kehitetty teknologia, jolla valmistetaan kestävää kangasta käytetyistä materiaaleista tai puusta ilman haitallisia kemikaaleja.
Muovisen pillin maatuminen kestää yli 200 vuotta. EU-parlamentti onkin kieltänyt muoviset pillit.
Kartonkipillin raaka-aineena on puukuitu.
Sanomalehtipaperi on muun paperin tavoin tehty puumassasta ja niitä tehdään usein keräyspaperista. Paperitehtaalla keräyspaperista poistetaan painoväri ja massasta valmistetaan uutta paperia.
Lastulevy valmistetaan purusta, joka syntyy lautoja ja lankkuja sahatessa. Puruun sekoitetaan liimaa, ja seos puristetaan levyksi. Lastulevyä käytetään paljon sen edullisuuden ja helpon työstettävyyden ansiosta.
Vaneri on puulevyä, joka valmistetaan liimaamalla yhteen ohuita puuviiluja. Vaneria käytetään mm. rakentamisessa ja kuljetusvälineissä, huonekaluissa, valumuoteissa...
Kiloon kuivaa puuta on sitoutunut puolitoista kiloa ilmakehän hiilidioksidia. Näin puinen omakotitalo sitoo hiiltä nelihenkisen perheen kymmenen vuoden autoilun tai kymmenen etelänloman verran.
Kevyt ja kestävä aaltopahvi on kuljetuspakkausten yleisin materiaali. Aaltopahvi soveltuu kartonkikeräykseen tai poltettavaksi.
Kuivikekutteri on puutavaran höyläyksen yhteydessä syntyvä lastu, jota voidaan käyttää kuivikkeena eläimille.
Tämä maitopurkki on tehty kartongista, mutta myös sen pinnoite on peräisin puusta. Sellunteon tähteestä tehty pakkausmateriaalien pinnoite on suomalaisen yrityksen innovaatio.
Puu toimii rakentamisen lisäksi osana sisustusta. Puusta tehdyt sisustusratkaisut vähentävät rakentamisen hiilijalanjälkeä ja toimivat pitkäaikaisina hiilivarastoina.
Rakentaminen kuluttaa noin puolet käyttämistämme luonnonvaroista ja tuottaa n. 40 prosenttia jätteistä. Puu on kaikkein energiatehokkain rakennusmateriaali, jonka lisäksi rakennukset toimivat hiilivarastona.
Sellofaani on selluloosapohjainen kalvo, joka kestää kosteutta eikä läpäise öljyä, rasvaa tai bakteereja. Sitä käytetään mm. ruuan, kukkien ja lahjatavaroiden käärepaperina. Sellofaani on biohajoavaa.
Puuta käytetään monien harrastusvälineiden valmistuksessa. Urheiluvälineet, soittimet, pelit, maalaus- ja piirustusvälineet...
Paptic on Suomessa kehitetty puukuitupohjainen pakkausmateriaali, jolla voidaan korvata muovia useissa eri pakkauskäytöissä mukaanlukien ostoskassit. Sama kassi kestää useita käyttökertoja.
Myös autojen valmistuksessa käytetään puupohjaisia materiaaleja. Autorenkaat sisältävät liukosellua, ja automaaleissa käytetään nitroselluloosaa, joka on selluloosan puhtain ja kallein muoto.
Suomessa valmistetaan puupohjaista dieseliä sellutuotannon tähteenä syntyvästä raakamäntyöljystä. Metsäteollisuuden tähteistä tehtävä polttoaine ei kilpaile raaka-aineista ruuantuotannon kanssa.
Puinen kuormalava, tai niin sanottu eurolava, on standardikokoinen ja kaikkein käytetyin lava kuljetuksissa ja varastoinnissa. Lavat taipuvat myös sisustukseen.